torstai, 27. huhtikuu 2017

Merkityselämys

Mikä on merkityselämys?

Minulle pienillä asioillakin on merkityksiä. Kun näen pilven muodon tai kohtaan mieleenpainuvan ihmisen, sillä on merkitys. Psykiatriaa lukiessani olen kohdannut termin merkityselämys. Hulluilla tai ns. sairailla ihmisillä on näitä merkityselämyksiä. Mikä on merkityselämys?  Onko minulla sellaisia?

Oma suuntani   muuttui vuonna 2011,  kun näin hiihtäessä metson. Siis ukkometson, joka huhuili minulle - 25 asteen pakkasessa. Olin matkalla auringon paisteessa, hiihtämässä yli tuntureiden kohti Kuukkelilampea. Siitä lähti minun voimamatkani. Tästä kokemuksesta on  6 vuotta. Yksi voimakkaimmin koettu merkityselämys.

Paljon on tapahtunut välissä siitä metsosta.  Viimeisin hullunkurinen merkityselämys oli matkaltani Prahasta reipas viikko sitten.

Olin tutustunut   vuonna 2011 Suomen Lappiin Inariin mennessäni naiseen, joka oli kotoisin Prahasta. Muistan, kuinka hän avuttomana istui asuntolamme aulassa. Olin aivan  yhtä ummikko, tai ehkä vielä enemmän kuin hän. Puhuimme englantia.  Meistä tuli ystävät. Hän oppi kyllä suomea, joskus puhuimme englantia. Minä en kyllä oppinut tsekkiä.  Joskus puhuimme, että jos mahdollisuus tulee, menisin katsomaan hänen kotikaupunkiaan Tsekeissä. Vuosia kului. Yritin palata normaaliin suomalaisten arkeen eteläisessä Suomessa.

Ystäväni sai lapsen. Minulta taivas vei sisaren.  Kesällä 2016  kävin uudestaan Lapissa. Tänä vuonna 2017, ystäväni oli menossa kotikonnuille. Samalla minä päätin jatkaa elämää, ja yrittää taas matkata.  Tuli tilaisuus lähteä Prahaan. Pääsiäisen jälkeen lensin haparoivin siivin Prahaan, jossa tämä Inarin ystäväni odotti minua.

Ystäväni oli heittämässä nalleansa pois roskikseen. Minulla oli samankaltainen joskus 70-luvulta,eri värinen tosin. Koin suurta tarvetta pelastaa tuon nallen.  Minä koin sen taas: merkityselämyksen.  Nenätön nalle, jonka näin sieluni silmin istuvan kotini sohvalla. Kuten ystäväni pelasti minut järjettömältä surulta, kaipasin tätä nallea. Halusin ottaa kotiin tämän nallen. Tätä voisi kai kutsua merkityselämykseksi.

DSC_0109.jpg

 

 Ystävyys ei tunne rajoja, ei muureja. Matkani oli ikimuistoinen.

Nalle läksi monien mutkien kautta mukaani.En sittenkään tunne itseäni sairaaksi. Vaan onnelliseksi!

Elämässä tapahtuu siis monenlaisia merkityksiä. Miksei meillä ole lupa kuunnella niitä? Merkityselämyksiä.

PS: jos katsoo tarkkaan näiden apinoiden ja nallen päällä näkee enkelipalloja 2 kappaletta, kuka nyt uskoo?...jos tarkemmin katsoo niin kolme.

 

lauantai, 15. huhtikuu 2017

U-käännös: mureneeko kansankulttuuri?

Männä viikolla   kansan tieteilijä kävi  pieksujen tutkimusmatkalla Joutsassa. Tiistaina ruodittiin johdantolukua yliopistolla, siinä oli paljon asiaa ja paljon puutteita. Mutta sain hyviä kommentteja. Muun muassa: Katoaako kansankulttuuri?

Kansatieteen aamunsarastus nousi suomalaisuuden idean siivellä 1800-luvun lopulla. Ensin tieteemme esi-isät tutkivat kansan pukuja, sitten elinkeinoja. Tuli teollistuminen, kaupungistuminen. Sitten kansatieteen aatoksessa oppi-isät Vuorela ja Talve olivat huolissaan siitä,  mureneeko kansankulttuuri.

Nyt olemme vuodessa 2017. Suomi on pian sata vuotias. Kuljen  omalla autolla, Toyota Yariksella, haastattelemassa suutareita samasta asiasta, mitä Theodor Schvindt ja Uuno Taavi Sirelius tekivät yli sata vuotta sitten, luultavastikin pieksusaappaissa, sillä jo Elias Lönnrot pasteeraili pieksuissa Kainuussa tutkien ja hutkien lääkärinä,  kansan veisuja kysellen.

Oma matkani oli hauska ja antoisa. Ensinnäkin, sain ystävältäni lainaksi navigaattorin - se on laite jossa naisääni kertoo mihin mennään. Jo ennen Heinolaa laite ohjasi rapaiselle soratielle. Aattelin, että ei helvetti Joutsaan täältä mennä. Palasin takaisin.  " Tee U- käännös", kertoi nainen.  Soitin hädissäni ystävälleni, että mettään meni. Jatkoin ohi ja jouduin moottoritielle ollen yhä epävarmempi siitä, mistä mennään Pertunmaalle ja Joutsaan. Löysin kuitenkin perille ja kuulin paljon uutta wanhaa kengänteon perinteestä. Sain yhtä ystävällisen ja vieraanvaraisen vastaanoton kuin kuvittelen esi-isienikin tutkimusmatkoilla saaneen. 

Seuraava etappi oli yöpyminen, sillä pääsiäisliikenne oli uhkana. Ajelin pitkin maaseutuja halki kumpuilevaa Keski- Suomea kohti Savoa. Olin aivan riumuliitoksissa kun kohtasin matkalla sonneja ja kauniin autiotalon.  Tankkasin ABC:llä. Soitin yöpaikkaan, savonmualle. Majoitus maksaisi enemmän käteisellä, kuin, että jos oisin sen varannut netistä.( booking.com - ukko yritti myydä mulle kalliimpaa mökkiä). En jaksanut inttää. Pieksamäen  jälkeen navigaattori pyysi monesti tekemään U-käännöksen kohti Jäppilää tai Suonenjokea. Vastahankaan päätin ajaa suoraan viitostielle. Ja sinne eteninkin naisesta välittämättä.

Niin monesti kuin olen mökkireissulla isoa tietä ajanut, nyt matka tuntui nopealta. Lähestyin Leppävirtaa. Taas naisääni simuloi minut kääntymään  jyrkästi ooikealle." Tee U-käännös ja pysy vasemmalla".  Siellä oli kuoppainen pyörätie. Ei....v.ttu.... onhan oltava opasteet.  Tein U-käännöksen, ja palasin isolle tielle.

Pian näkyi Mansikkaharjun liittymä. Olin keskellä Leppävirtaa. Majoitus löytyi. Isompi kuin oma mökki. Siinä oli jopa televisio, jonka punaisen valon käänsin nurinpäin yöllä. Suihku ja vessa olivat lämpöiset ja siistit. Maksoi 30 euroa.

Aamulla jatkoin matkaa Pohjois-Savoon työhaastatteluun.  Kiva paikka, mutta... Oli kaunis miljöö pilattu teollisuusrakentamisella ja parkkipaikoilla.

Matka oli hämmentävä monella tapaa. Mutta tulin vain varmemmaksi, että kansankulttuuri ei ole murentunut. Meillä on kaunis Suomi, jos vain osaa katsoa ja tehdä U-käännöksiä.

En omista älypuhelinta, ja suhteeni navigaattoriin oli hyvin epäilyttävä. Tiekartta toimii edelleenkin. Ja paras kartta on omassa sisimmässä.

DSC_0031.jpg

Anu

sunnuntai, 2. huhtikuu 2017

GRADUSOPPAA… asteet nousee- eli mitä järkeä on kirjoittaa gradua

DSC_0018.jpg

 

On huhtikuun toinen päivä. Muut ihmiset ulkoilevat päivän paisteessa. Minä en.  Heräsin klo 8 ja aloitin. Nyt kello lähentelee puolta yötä. Koko päivän olen miettinyt ja kirjoittanut. Tai oikeestaan…

…kirjoitin jo toissa yön mielessäni. Olen hieman bibolaari, enkä saanut unta. Lääkkeet oli loppu. Eilispäivä oli todella hirveä, koska olin unettomuudesta kipeä. Ja sitten nukuin. Nukuin pois kaiken. Kunnes taas tänään heräsin ja oli pakko alkaa. Sillä dead line, kuollut raja, on tiistaina. Nyt on sunnuntai. On siis jäljellä vielä 2 päivää.

Olen haaveillut aika kauan gradun kirjoittamisesta, yli 10 vuotta. Mietin aina, että en pirukseltaan jaksa istuu missään teoriaopinnois, kun sais vaan gradun tehä. Ja nyt se aika on käsillä. Kävin mie kandiopinnot ja kaikki pakolliset kieliopinnot sun muut hörhöilyt 2 vuodessa. Nyt vihdoinkin olen päässyt asiaan. GRADUUN! Olen kirjoittanut tätä ennen opinnäytteet terveydenhoitaja-opinnoissa, kasvatustieteen proseminaarissa,  perioperatiivisissa erikoistumisopinnoissa,  artesaani-opinnoissa sekä hum. kandin tutkielman ennen tätä mittelöä. Aina olen päättänyt, että v…u, ei sitte enää yhtään opinnäytettä.!!!! #?#

Ja nyt olen haaveilemani gradun kimpussa. Aiheeni on todella juntti. En ikinä voinut kuvitella tällaista. Luulin, että minusta ois tullu vähintäänkin hoitotieteen maisteri, mutta että jotakin kansanperinnettä! Ouh, ja sussiunatkoon.! Tämä on jotakin äitini keksimää. Ukki- Anttikin teki lapikkaita Viitakoskella! Huh!

Jo ala-asteella minua sanottiin vanhanaikaiseksi. Sitte yläasteella kiusattiin ett ” Kukas sen on keksinny?”,kun kyseenalaistin ja kyselin.  Vaan meni vuosia ja minusta tuli sairaanhoitaja. Mutta kyselykauteni kyti jossain pinnan alla. Ja tässä ollaan. Melkein viiskymppisenä gradun vääntäjänä-Eikä aihekaan ole sitä mitä kuvitteli. Ei mitään järkee. Hullu nyt lapikkaita tutkii! Tutkin kulttuuriperintöä.

Ylihuomenna on dead line johdantolukuun. Olen kirjoittanut koko päivän. Ehkä saatte seurata graduiluni fiiliksiä. Lämpöasteet ovat vasta nousemaan päin, tänään ehkä kolmessakympissä…johdantokappale teorioineen on nääs kaikkein kauhein. Siitä se lämpö vasta nousee!

Kansantieteilijä

sunnuntai, 19. maaliskuu 2017

Mielenterveydeksi

Elämä on kummallista. Ympäri mennään yhteen tullaan. Jos toivoo jotakin, niin sen saa. Ehkä viiveellä.

Olen kokenut elämässä surua. Minulla on muuri mahtavia ystäviä ympärilläni. Kaikkein hirvittävimmänkin surun jälkeen olen opiskellut ja  viimein palaillut takaisin työelämään. Oli kuin taivaan lahja, että pääsin keikkalaiseksi mielenterveyskuntoutujien kotiin. Ehkä minua on aina psykiatria kiinnostanut, mutten ole ollut valmis. Minulle ne ihmiset ovat aivan tavallisia ihmisiä.

Joulun hujakoissa katsoin kaikki jaksot yleltä Hulluuden historia-dokkareista. Niihin oli helppo samaistua. Siellä oli tälläisiä kuin miekin. Vähän luovia ja pimeitä, tanssahtelevia runoilijoita. Missä se sairaan ja terveen raja liikkuu? Itse ajattelen, että raja on todella häilyvä.

Nykyajan medikalisoituvassa maailmassa surukin on sairautta.  Ihmisen tavallisista kehitystehtävistä, surusta ja menetyksistä on tullut sairaus. Suorita ja menesty: - ole tuottava. Ole nuori ja kaunis.

Jos ihminen ei kykene yhteiskunnan hyväksymään elämään hän on mielisairas.  Diagnoosi,  ja pääset vapaaksi yhteiskunnallisista velvotteista - mutta samalla sinut leimataan hermoromahduksen saaneeksi hulluksi. Mielenterveysongelmaiseksi.  Hitaaksi. Täriseväksi. Epäsosiaaliseksi. Lihavaksi. Haisevaksi. Epämiellyttäväksi.

Se on niin epäoikeudenmukaista.

Että ihminen, joka on ollut hyvä työssään ja palvellut yhteiskuntaa, ollut hyvä isä tai äiti, niin, että jos hän kohtaa elämässään tragedian, trauman tai väsyy tai tulee työelämässä kaltoinkohdelluksi.... niin hullu on. Huono ihminen, sairas.Hylkiö.

Miksi paremmin hyväksytään sijoiltaan mennyt olkapää kuin sijoiltaan väsynyt mieli?

Kysyn vain. Voisiko mielenterveysongelmaista kohdella ihan tavallisesti? Rakastaa ja hyväksyä sellaisenaan?

Olkaamme ihmisiä.

Mielenterveydeksi

 

sunnuntai, 19. maaliskuu 2017

Esittely

Hei sun heiluvilles.


Yritän aloitella blogia. Teknisesti olen huippu tumpelo, mutta verbaalisesti melko sujuva. Olen syntynyt 60-luvun lopussa, kaikenlaista on jo nähty ja koettu. Mutta ei bloggaamista.

Olen ikuinen opiskelija. Olen pienesti bipolaarinen, mutta silti melkein normaali. Terveen merkki on se, että rakastaa ja tekee töitä. Olen siis normaali. Rakastan ja teen töitä, jos en aina palkallisia, niin kuitenkin. Olen hoitaja, sisar, en niin hento, enemmän vihreä kuin valkoinen. Humanisti, realisti, egoisti, minimalisti. 

Ajatukseni on jakaa elämän kysymyksiä liittyen opiskeluun, ihmisyyteen, työelämään, käsityöläisyyteen,mummouteen - what ever. Katsotaan lähteekö tämä käyntiin. Haluaisin jakaa ihmisyyden kipupisteitä ja ilon hippusia.

Tervetuloa lukemaan juttujani.