Voitonpäivän Pietari 2018

Pari vuotta sitten satuin vahingossa Pietarin palatsiaukiolle, jossa oli mieletön sotilasparaati kaikkine varustuksineen. Se oli vasta harjoitus Voitonpäivän paraatille. Ajattelin, että paraati täytyy vielä nähdä, siksi ajoitin matkani nyt juuri toukokuun yhdeksänteen. Voitonpäivän juhlinta merkitsi minulle myös voittoa: olin selättänyt pro gradu – tutkielmani kansatieteessä. Tämä on lyhykäinen päiväkirja retkestäni.

8.5

Saavuin helteiseen Pietariin. Kun siitä assan läheltä ei enää löytynytkään pankkiautomaattia, kävelin Liteinin siltaa pitkin kämpille tuttuun hotelli Ajuriin , minulle tämä oli jo 4. kerta,- aivan kuin omaan huoneeseen oisi mennyt. Tutun näköinen tyttö respassa. Pettymyksekseni minibaari oli tyhjä. Illalla, kun olin viimein saanut rahaa, kävin läheisessä Art Cafe Sundukissa  http://www.cafesunduk.ru/en/ ja sitten kävelin vielä Tauriinin puistossa. Sieltäkin löytyy pieni kuppila, josta saa olutta ja purtavaa.

9.5.

DSC_0116.jpg 

Sotilasparaati oli jo aamulla ja päätin nukkua pitkään. Päivässä riitti kuitenkin paljon hämmeDSC_0082.jpgntävää katsomista etnologisten silmälasien takaa. Taas opin Äiti Rodinasta uusia piirteitä. Väittäisinkö jopa, että jos ei ole nähnyt Voitonpäivää ei tiedä mitään Venäjästä. Ensin menin Kesäpuistoon, koska sieltä kuului torvisoittoa. Lammessa oli joutsenia. Puisto oli täysi lapsiperheistä, pariskuntia: niin nuoria kuin vanhempiakin. Kaikki olivat pukeutuneet nätisti ja rintaa koristi oranssi-musta-raitainen rusetti. Minulle tuli paniikki, mistä saisin moisen somisteen!?(aikani tutustuttuani asiaan, selvisi että kyseessä on tsaarin ajalta kotoisin oleva Pyhän Yrjön nauha, josta on tullut venäläiskansallinen symboli, jopa vihattu merkki.)Kun torvisoitto lakkasi, areenalle astui kaunis nainen sotilasasussa ja korkkareissa, en tuntenut laulajaa. Sanoituksia ymmärsin senverran, että ylistettiin miehiä ja vaimoja. Suuri isänmaallinen sota hitleriläisiä vastaan oli voitettu. Ei tässä ollut kyse siitä, että pieni Suomi on vieressä, vaan siitä että suurvalta Neuvostoliitto ja kotikaupunki Leningrad säilyi hengissä Saksan piiritykseltä. Kaikenikäiset ihmiset kantoivat veteraanien valokuvia, isompia ja pienempiä, ylpeinä. Isät selittivät lapsilleen isovanhempien tarinaa. Kaikki iloitsivat.

DSC_0090.jpg

Jatkoin matkaa Kesäpuistosta Nevskille. Nevskiltä sain ostaa tuon rintarossin sadalla ruplalla. Valtakatu oli aivan tukossa, mutta en tohtinut kysyä, mitä tapahtuu. Veteraanien kuvat sen kun lisääntyi. Jonkun sortin kulkue siellä meni, mitä en nähnyt koska kansaa oli niin paljon. Pienen vilahduksen näin sotilasajoneuvosta, jonka lavalla oli näitä veteraanikuvia. Kävin huilaamassa väentungoksesta Dom gnikissä, kirjakaupassa ja tutkin mitä jalkapallokrääsää on tarjolla.  

Olin syömässä sitten Cafe Fontakassa, kun suomalainen ystäväni soitti. Tehtiin vielä treffit Kesäpuistoon. Ilta alkoi jo rauhoittua ja kuppilaan mahtui hyvin. Jaoimme kulttuurishokkia via Baltika.

Palasin takaisin majapaikkaani. Kello 22 maissa menin ulos Nevan rantakadulle. Se oli vielä täysi kaikenikäisiä ihmisiä. Nuoriso skeittaili. Pienillä lapsilla oli potkulautoja. Ilotulitus näkyi Nevalle juuri sieltä Tsaarin aukion suunnalta. Yraa-huutoja kuului sieltä täältä. Kukaan ei ollut umpitunnelissa, vaikka oli suomalaisittain uudenvuoden meininki.

Televisiosta saatoin seurata sen mitä en livenä nähnyt: Puuttinin ja kyynelehtivät veteraanien vaimot, veteraanit sekä ohjukset, panssarivaunut ja hävittäjälentäjät. Toden totta olen nyt tietoisempi Voitonpäivästä ja sen merkityksestä. Mitä tähän suomalaisena sanon? Eihän se ilo ole meiltä poissa. Se tuska mikä leningradilaisilla oli 900 päivän piirityksen ajan, ei se Suomen vika (toki historioitsijoilla on mielipiteensä Suomen osuudesta miehitykseen, koska olimme saksalaisten kanssa kompuksessa). Ehkä näillä venäläisillä on oikeus tähän ilon päivään.  Voittoon siitä, että fasistit eivät saaneet Leningradia. Piirityksessä kuoli yli puoli miljoonaa ihmistä, useimmat nälkään.  Heidät on haudattu Piskarjovin hautausmaalle. Siellä kävin ensimmäisellä Leningradin reissulla ollessani 18-vuotias. Tuskin ymmärsin silloin asiasta mitään.  

Summary:

Tietty äitinä ja baabusshkana ihmettelen sitä, että pieni lapsi kasvatetaan pienestä jo äitimaan puolustukseen leikkimällä sotilasta heti, kun oppii kävelemään. Venäjällä sotalelut kuuluvat asiaan ihan itsestään selvyytenä.

10.5.

Halusin nähdä jotain uutta, koska taidemuseoissa ja etnografisissa olin jo käynyt. Ja Eremitaasissa useasti. Menin taksilla Sotilaslääketieteelliseen museoon, koska sairaanhoitaja minussa ei ole sittenkään vielä kuollut. http://milmed.spb.ru/.  Matkalla näkyi paljon tietyömaita; kaupunki valmistautuu MM- jalkapalloon. Vaikka matka kartalla on kohtuullinen, tiesin rastin olevan kaukana. Taksi jätti minut viralliseen osoitteeseen Lasaretnyi pereulok 2.  Olin mahtirakennuksen paraatipuolella, mutta sisäänkäyntiä ei näkynyt missään. Mies tien laidassa askaroi takapaksissaan, ja kysyin häneltä Isviniitje, gde jest vhod museeja? Oikealle sitten…talo ei millensäkään näyttänyt museolle, oltiin jo syrässäkeskustasta.DSC_0107.jpgDSC_0123.jpg

Ovesta sisälle ja oikealla löytyi narikka. Biljettitiskin takana ei ollut ketään. Narikkatäti soitti kassashiirille, jotta tulisi. Kysyi, että tarvitsenko vessaa. No, en juurikaan silloin. Hetken odottelin. Sitten tuli violettitukkainen pönäkkä täti. Kysyin, että mitä maksaa ja kerroin olevani opiskelija. Näytin Helsingin yliopiston opiskelijakorttia. Täti otti vähän kyllästyneen näköisenä simpukanmallisen puhelimensa ja soitti johonkin: Täällä on suomalainen opiskelija, iz helsinki…-kysyin onko sama hinta (300 ruplaa). Net, sto ruplei. Siis satasella pääsin sisään, paikallisella opiskelijahinnalla, vaikka enhän minä ehkä ikäni puolesta niin opiskelijalle näytä. Olihan episodi. Ja kolmannesta kerroksesta löytyi mitä mielenkiintoisin museo. Tosin kaikki oli venäjäksi. Mutta kyllä ymmärsin riittävästi silti. Näyttelyn kerronta alkoi keskiajan lopun ruumiinavausnäyttelystä, kävi kaikki Venäjän- Neuvostoliiton sodat, kuuluisat kirurgit ja päätyi Afganistanin sotaan ja senkin lisäksi esillä oli eläinkokeita avaruuteen erilaisissa laitteissa, kuuluisimpana tietty Laika- koira.  Aivan kaikkea en valokuvannut. Suosittelen paikkaa lääketieteen opiskelijoille. En ehkä eläinaktivisteille. Tarpeeksi nautittuani lääketieteen historiasta kävelin Fontankan rantakatua pitkin Nevskille. Ei se lopulta ollut edes pitkälti.

Niin monta kertaa (tämä 11.) kuin olen Leningradissa/ Pietarissa käynyt, olen onnistunut sivuuttamaan Elizeejevin kauppakartanon. Satuin vain sisälle ihmettelemään, mikä ihmeen Art Nouveau paikka tämä on. http://www.kupetzeliseevs.ru/en/.  Hämmästelin ihania ikkunakoristeita ja herkkujen määrää. Oli pakko istahtaa. Tilasin mansikkamohiton. Tarjolla oli kaikkea kaviaarista  suklaaseen. Rentoutumisen jälkeen painelin kirjakauppaan ostamaan pakolliset jalkapallotuliaiset.

11.5.

Vailla suunnitelmaa. Menisinkö Aleksandr Nevskin luostariin? En, koska Nevskin valtakadun loppupätkä näkyi olevan asfaltoinnin alla, enkä haluaisi haistella niitä katkuja. Kartalta päättelin, että jaksaisin kävellä Pietari-Paavalin linnoitukseen, jossa halusin nähdä tsaarien hautoja. Kävelymatka oli kohtuullinen, mutta järkyttävä helle oli. Välttääkseni liiallisen liikennemelun olen oppinut pitämään kaupungissa korvatulppia.

Linnoitus oli tosi turistipaikka. Ajattelin, että siellä olisi viileää, mutta ei. Aurinko porotti  linnoituksen sisään. Ihmiset grillasivat itseään mukulakivirannalla.  Kirkkoon pääsin taas opiskelijana, 250r. Sieltä löytyi Maria Feodorovna ja Katariina Suuri ja ennen kaikkea viimeinen tsaariperhe, joiden maalliset jäännökset tuotiin Jekaterinburgista 1998. Heidät julistettiin marttyyreiksi ja pyhimyksiksi. Tsaarin kabinetin edessä olin liikuttunut. Surullinen tarina.DSC_0126.jpg

Linnoituksessa on useita museoita, mutta minulle riitti kirkko. Koko linnoitus oli liian restauroitu ja turistinen minun makuuni. Kävelin keskustaan iltapäiväruuhkaan ja kävin ostamassa korttisarjan tsaariperheestä. Kazanin katedraalissakin pistäydyin. Ilta meni katusoittajia kuunnellessa.

Tsaariperheestä olen varmaankin lukenut jo lukiossa. Kotona vasta olen tutustunut erilaisiin tulkintoihin Nikolain loppuajoista.Todellisuutta kukaan ei tiedä. Suomeksi esim Jorma & Päivi Tuomi-Nikula Nikolai II - Suomen suuriruhtinas. Netistä löytyy myös  linkkejä ja tiivistelimiä brittiläisen Robert Wilttonin näkemykseen, jonka mukaan tsaariperheen murhan takana olisivat olleet juutalaiset.

12.5. Kotiinlähtöpäivä oli niin helteinen, että kävelin miltei suoraan asemalle ja vilvoittelin istumasalissa liki 3 tuntia. Allegro oli melko täysi eläkeläisryhmistä. Kiitin onneani, että osaan matkustaa yksin, en jaksaisi laumassa.  

Tutustuminen historiaan ja Romanoveihin jatkuu kotoa käsin kirjallisuuden parissa.

Voitonpäivän fiilistelyä jälkeen päin:

https://www.youtube.com/watch?v=luSnOiYD-oE&feature=player_embedded

 

DSC_0147.jpg

Elämä jatkuu etnologisten silmälasien takaa. A